Post doc -koulutuksen pohdiskelua

Olen onnekas. Sen lisäksi, että saan tehdä päätoimista tutkimustyötä post doc- tutkijana täällä Oslossa, pääsen osallistumaan monenlaisiin korkeatasoisiin koulutuksiin, joita yliopisto tarjoaa. Oslon yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on Norjassa ainoa, joka on kehittänyt post doc -tutkijoilleen oman koulutuspolun. Post doc -koulutuksen tarkoituksena on toisaalta haastaa tutkijat pohtimaan omaa ammatillista kasvuaan ja urapolkuaan ja toisaalta valmentaa heitä toimimaan väitöstutkimuksen tekijöiden ohjaajina ja projektien vastuututkijoina.

Kurssit pyörivät pari- kolme kertaa vuodessa toistuvana non-stop tarjontana ja itse kukin voi rakentaa itselleen kiinnostavan ja aikataulullisesti sopivan ohjelman. Kevätlukukauden ohjelmassa on ollut urasuunnitteluun liittyvä Career management and leadership (5 päivää), ohjaukseen keskittyvä Supervision and research management (4 päivää) ja alkukesästä  vielä tutkimusrahoitukseen liittyvä Research funding (2 päivää). Syksyllä pitäisi olla tarjolla tutkimusetiikkaa ja mahdollisesti kirjoittamiseen liittyvä kurssi. Yritän osallistua niihin kaikkiin, koska ainakin näistä kahdesta ensimmäisestä olen saanut hyvät kokemukset.

Osallistujat ovat olleet kirjavaa joukkoa vaikka kaikkien työpaikka on lääketieteellinen tiedekunta; molekyyli- ja solubiologeja, biokemistejä, fysiologeja, ravitsemustieteilijöitä, geenitutkijoita, fyysikoita, eri erikoisalojen lääkäreitä, syöpätutkijoita, matemaatikko (1 kpl!), sosiaalitieteilijöitä, filosofeja ja meitä terveystieteilijöitä. Kansallisuuksien kirjo on myös melkoinen; ekalla kurssilla 16 osallistujasta kaksi oli norjalaisia ja loput edustivat kymmentä eri kansallisuutta. Menossa olevalla Supervision -kurssilla puolestaan 24 osallistujasta noin 10 on alun perin norjalaisia ja loput eri puolilta maailmaa tulleita. Osa tosin on asunut täällä jo useamman vuoden mutta monet ovat  lyhyeksi aikaa tänne lennähtäneitä, kuten minä.

Työskentelytapa molemmilla kursseilla on ollut hyvin osallistava. Etukäteen on saatu sähköpostiste ennakkotehtävät, joita sitten on puitu seminaarissa pienemmissä ja isommissa ryhmissä, pareittain tai roolipeleinä. Alussa tai välissä on ehkä ollut pieni teoreettisempi johdanto tai yhteenvetopätkä ja sitten on siirrytty seuraavaan tehtävään. Jokaisena seminaaripäivänä sokerina pohjalla on ollut vieraileva tähtiluennoitsija tai joskus parikin. Esimerkiksi eilen norjalaisen lääkärilehden tieteellinen päätoimittaja oli kertomassa julkaisemiseen liittyviä vinkkejä omasta näkökulmastaan. Samalla keskusteltiin tiedon popularisoinnista ja uusista julkaisukanavista mm. sähköisestä ennakkojulkaisemisesta, mistä en ollut ikinä edes kuullutkaan. Erinomainen esiintyjä osasi ovelasti houkutella porukan keskustelemaan aktiivisesti vaikka kello hipoi jo puoli seitsemää illalla.

Tuo päivien pituus onkin oikeastaan ollut se ainoa negatiivinen puoli näissä kinkereissä; päivät ovat yhdeksän-kymmenen-tuntisia ja koko ajan pitää skarpata. Siihen on ollut vielä päälle kunkin modulin ensimmäisenä iltana yhteinen illallinen keskusteluja jatkaen ja toisiin tutustuen. Parin päivän työskentelysession jälkeen on aivot aika lailla käytetynoloiset! Silti ei meinaa osata rauhoittua vaan ajatuksiin jäi pyörimään monenlaista pohdiskeltavaa esimerkiksi ohjaajan rooliin tai palautteenantamiseen liittyen.

Ehdottomasti parasta on ollut juuri tämä vertaistyöskentely, joka on ollut paitsi uusia näkökulmia avaavaa, myös erittäin hauskaa. Moniammatillinen, monitieteinen ja monikulttuurinen porukka saa aikaiseksi todella mielenkiintoisia keskusteluja asiasta ja asian vierestä. Kummasti olen näiden kurssien ansiosta ystävystynyt parin nuoren ”pipettitutkijan” - tai kuten he itse sanovat ”lab-rats” -  kanssa, vaikka tutkimusaiheemme ja -menetelmämme ovat yhtä kaukana toistaan kuin itä on lännestä. Liekö lievästi kieroutunut huumorintaju meitä yhdistävä tekijä?  Joidenkin kanssa vain synkkaa heti.  
 

miljöön suhteen ei valittamista