Edellisten vaalien jälkeen Hoyre muodosti koalitiohallituksen yhdessä edistyspuolueen, kristillisdemokraattien ja liberaalien kanssa. Oppositioon jäivät työväenpuolueen lisäksi keskustapuolue, vasemmistopuolue ja vihreät. Mielipidekyselyissä kaksi suurinta puoluetta on kokolailla tasoissa ja oletettavasti keskusteluissa esillä olleet suunnitelmat erilaisista hallituskoalitioista saattavat vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen. Kuka sitten vaalien jälkeen jakaa hiekkalaatikon kenenkin kanssa onkin sitten ihan toinen juttu.
Vaalikampanjaa on käyty ahkerasti jo pitkin kevättä ja kesää. Aika monta kertaa olen saanut sanoa lenkillä käydessäni ulkoilualueen parkkipaikan reunassa partioiville feissareille "kiitos mutta ei kiitos, minulla ei ole äänioikeutta Norjassa". Kampanjointia ja uutisointia on moitittu takertumisesta lillukanvarsiin ja liiallisesta henkilöitymisestä kahteen todennäköisimpään pääministeriin eli konservatiivien (Hoyre) Erna Sohlbergiin ja työväenpuolueen (AP) Jonas Gahr Storeen. Heidän kasvonsa ovatkin uutiskuvissa jokaikinen päivä ja heidän liikkeitään ja sanomisiaan spekuloidaan ajankohtaislähetyksissä ja lehtien palstoilla loputtomasti.
Yksi varsinainen keskusteluaihe on ollut energiapolitiikka. On kysytty, miten öljystä saadut varat olisi viisainta käyttää tai sijoittaa ja miten energiansaanti turvataan öljyn jälkeen. Ymmärrettävästi kriittisiä kannanottoja on esitetty suunnitelmista avata uusia öljykenttiä Pohjois-Norjan merialueilla. Siihen nähden, että energiapolitiikalla luulisi olevan iso merkitys sekä kansantalouden että ympäristön näkökulmasta, keskustelu on ollut mielestäni aika laimeaa ja aihepiiri tuntuu jääneen muiden asioiden jalkoihin kampanjoinnin viimeisinä viikkoina.
Toinen kiinnostava puheenaihe on ollut sosiaali- ja terveyspolitiikka, jossa eri puolueiden näkökulmat näyttävät eroavan jonkin verran. Sosioekonomisten terveyserojen kasvu näyttää kiihtyneen viime vuosina. Kuten Suomessakin etelässä asuvat korkeasti koulutetut, hyvätuloiset henkilöt näyttäisivät olevan terveimpiä kun taas matala koulutustaso ja alhaiset tulot näyttävät vaikutavan paitsi elinaikaodotteeseen myös sairastavuuteen. Pari päivää sitten uutisoitiin köyhien perheiden määrän kasvusta. Uutisoinnissa esimerkkiperheenä oli monilapsinen perhe, jossa opettajaisän tulot eivät enää riitä perustoimeentuloon vaan perhe on joutunut hakemaan ruoka-apua Pelastusarmeijalta. Yhtenä syynä vaikeutuneeseen tilanteeseen perheenisä piti verotuksen lapsivähennysten ja meikäläistä lapsilisää vastaavien tukien leikkauksia, jotka heidän perheensä kohdalla merkitsivät lähes 100 000 Norjan kruunun tulonmenetystä vuodessa. Hyvien ja kattavien terveys - ja sosiaalipalveluiden järjestäminen ja rahoittaminen näyttäisi siis olevan täälläkin kansantalouden keskeinen haaste.
Kolmas iso vaaliteema on ollut koulutus, jonka kohdalla minun on ollut vaikea löytää varsinaisia eroja eri puolueiden välillä. Opettajien koulutuksen uudistamistarve on ehkä herättänyt kiihkeintä keskustelua, sillä esimerkiksi matematiikan osaamisessa peruskoululaisten taso on pudonnut merkittävästi viime vuosina kansainvälisissä vertailuissa. Tutkimusrahoitus on Norjassa -ainakin Suomeen verrattuna - hyvällä tasolla ja kutakuinkin kaikki puolueet näyttävät liputtavan koulutukseen ja tutkimukseen tehtävien lisäsatsausten puolesta.
Vaurauden jakaminen näyttää olevan yhtä vaikeaa kuin niukkuudenkin. Mielenkiinnolla odotan äänestyksen tuloksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti