Vaalihuumaa

Norjassa käydään parlamenttivaalit 11.9.2017. Parlamenttiin eli Stortingetiin valitaan yhteensä 169 edustajaa 19 alueelta nelivuotiskaudeksi. Vaali käydään ns listavaalina, jossa äänestetään puoluetta eikä niinkään yksittäistä ehdokasta. Eri alueiden kansanedustajien määrä riippuu paitsi alueen väkiluvusta myös maantieteestä: esimerkiksi Suomen Lapin naapurissa oleva Finmark, joka kattaa käytännössä koko Pohjois-Norjan, on parlamentissa väkilukuun nähden suhteellisesti yliedustettu viidellä edustajallaan. kaikenkaikkiaan vaalijärjestelmä vaikuttaa monimutkaiselta mutta kaiketi lopputulos vastaa äänestäjien mielipiteitä, koska suurempia soraääniä ei ole kuulunut.

Edellisten vaalien jälkeen Hoyre muodosti koalitiohallituksen yhdessä edistyspuolueen, kristillisdemokraattien ja liberaalien kanssa. Oppositioon jäivät työväenpuolueen lisäksi keskustapuolue, vasemmistopuolue ja vihreät. Mielipidekyselyissä kaksi suurinta puoluetta on kokolailla tasoissa ja oletettavasti keskusteluissa esillä olleet suunnitelmat erilaisista hallituskoalitioista saattavat vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen. Kuka sitten vaalien jälkeen jakaa hiekkalaatikon kenenkin kanssa onkin sitten ihan toinen juttu.

Vaalikampanjaa on käyty ahkerasti jo pitkin kevättä ja kesää. Aika monta kertaa olen saanut sanoa lenkillä käydessäni ulkoilualueen parkkipaikan reunassa partioiville feissareille "kiitos mutta ei kiitos, minulla ei ole äänioikeutta Norjassa". Kampanjointia ja uutisointia on moitittu takertumisesta lillukanvarsiin ja liiallisesta henkilöitymisestä kahteen todennäköisimpään pääministeriin eli konservatiivien (Hoyre) Erna Sohlbergiin ja työväenpuolueen (AP)  Jonas Gahr Storeen. Heidän kasvonsa ovatkin uutiskuvissa jokaikinen päivä ja heidän liikkeitään ja sanomisiaan spekuloidaan ajankohtaislähetyksissä ja lehtien palstoilla loputtomasti.

Yksi varsinainen keskusteluaihe on ollut energiapolitiikka. On kysytty, miten öljystä saadut varat olisi viisainta käyttää tai sijoittaa ja miten energiansaanti turvataan öljyn jälkeen. Ymmärrettävästi kriittisiä kannanottoja on esitetty suunnitelmista avata uusia öljykenttiä Pohjois-Norjan merialueilla. Siihen nähden, että energiapolitiikalla luulisi olevan iso merkitys sekä kansantalouden että ympäristön näkökulmasta, keskustelu on ollut mielestäni aika laimeaa ja aihepiiri tuntuu jääneen muiden asioiden jalkoihin kampanjoinnin viimeisinä viikkoina.

Toinen kiinnostava puheenaihe on ollut sosiaali- ja terveyspolitiikka, jossa eri puolueiden näkökulmat näyttävät eroavan jonkin verran. Sosioekonomisten terveyserojen kasvu näyttää kiihtyneen viime vuosina. Kuten Suomessakin etelässä asuvat korkeasti koulutetut, hyvätuloiset henkilöt näyttäisivät olevan terveimpiä kun taas matala koulutustaso ja alhaiset tulot näyttävät vaikutavan paitsi elinaikaodotteeseen myös sairastavuuteen. Pari päivää sitten uutisoitiin köyhien perheiden määrän kasvusta. Uutisoinnissa esimerkkiperheenä oli monilapsinen perhe, jossa opettajaisän tulot eivät enää riitä perustoimeentuloon vaan perhe on joutunut hakemaan ruoka-apua Pelastusarmeijalta. Yhtenä syynä vaikeutuneeseen tilanteeseen perheenisä piti verotuksen lapsivähennysten ja meikäläistä lapsilisää vastaavien tukien leikkauksia, jotka heidän perheensä kohdalla merkitsivät lähes 100 000 Norjan kruunun tulonmenetystä vuodessa. Hyvien ja kattavien terveys - ja sosiaalipalveluiden järjestäminen ja rahoittaminen näyttäisi siis olevan täälläkin kansantalouden keskeinen haaste.

Kolmas iso vaaliteema on ollut koulutus, jonka kohdalla minun on ollut vaikea löytää varsinaisia eroja eri puolueiden välillä. Opettajien koulutuksen uudistamistarve on ehkä herättänyt kiihkeintä keskustelua, sillä esimerkiksi matematiikan osaamisessa peruskoululaisten taso on pudonnut merkittävästi viime vuosina kansainvälisissä vertailuissa. Tutkimusrahoitus on Norjassa -ainakin Suomeen verrattuna - hyvällä tasolla ja kutakuinkin kaikki puolueet näyttävät liputtavan koulutukseen ja tutkimukseen tehtävien lisäsatsausten puolesta.

Vaurauden jakaminen näyttää olevan yhtä vaikeaa kuin niukkuudenkin. Mielenkiinnolla odotan äänestyksen tuloksia.

He ovat täällä taas!

taidetta IT-tiedekuntarakennuksen sisäpihalla

Elokuun alkupuolelta alkaen opiskelijoita on alkanut valua kampukselle. Vaikka Oslo on iso kaupunki – yli 600 000 asukasta -  niin kyllä kaupunkikuvassa ja etenkin julkisissa liikennevälineissä huomaa, kun opiskelijat tulevat. Oslon yliopistossa opiskelijoita on noin 28 000, paikallisessa ammattikorkeakoulussa noin 18 000 ja muiden opinahjojen opiskelijat siihen vielä päälle. Suomalaisessa mittakaavassa keskikokoisen kaupungin verran väkeä, siis.

Ensin katukuvassa ja metroasemalla näkyi eksyksissä olevan näköisiä kansainvälisiä tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita valtavine pakaaseineen ihmettelemässä kartta kädessä, mihin suuntaan pitäisi oikein lähteä. Heihin oli helppo samaistua; samalta minustakin tuntui  viime syksynä vieraaseen kaupunkiin ensituntumaa ottaessani saatuani avaimet asuntoon, jossa tulisin viettämään reilun vuoden elämästäni.

Muutamana aamuna bongasin samoja opiskelijoita muuallakin kampuksella: intialaistaustainen naisopiskelija ottamassa ylpeänä selfietä yliopiston kyltin vieressä, espanjalaisten iloisesti puliseva joukko kirjaston kahvilassa tapaamassa kv-tutoreita, afrikkalaistaustainen kaveri siististi silitetyssä kauluspaidassa ja kravatissa kysymässä kohteliaasti tietä IT-tiedekuntaan. May I ask Ma’am? Thank you Ma’am! (Minulle tulee aina sellainen semi-aristokraattinen olo kun noin puhutellaan)

 Uudet opiskelijat aloittivat täälläkin opintonsa aikaisemmin kuin ylempien vuosikurssien konkarit. Tutoropiskelijoiden punaisia t-paitoja näkyi joka puolella ja tavallisimmin perässä kulki parin-kolmenkymmenen hengen joukko keltanokkia. Aloitusviikon edetessä näköjään perehdytettiin paitsi opintoihin ja kampukseen myös opiskelijaelämään monipuolisesti. Tämän päätelmän tein aloitusviikon lopulla, kun metroasemalle pölähti iso joukko värikuulasodasta voittajana selvinneen näköisiä opiskelijoita. He pohtivat siinä metroa odotellessa – yllättäen - ekoja opiskelijabileiitä, jotka olivat tulossa ilmeisesti jo samana viikonloppuna.  Seuraavalla viikolla vanhatkin opiskelijat palailivat vähitellen kesätauolta. Heidät oli helppo erottaa noviiseista muun muassa määrätietoisista reitinvalinnoista ja opiskelukaverien iloisista, joskin kovaäänisistä  jälleennäkemisistä.



Uusia opiskelija-asuntoja tarvitaan

Oma työhuoneeni on aika rauhallisessa kerroksessa, jossa on lähinnä henkilökunnan työtiloja eikä niinkään opetustiloja, mutta opiskelijoiden työvuoden alku näkyi  ja tuntui sielläkin. Uudet opiskelijat pyörivät käytävällä hämmentyneen näköisinä tai jonottivat opinto-ohjaajan tai program ledaren ovella, kun taas vanhat opiskelijat näyttivät pähkäilevän gradunsa kiemuroita kuka kenenkin proffan työhuoneessa.

Jotenkin kuitenkin tämä opiskelijoiden tulo kampukselle tuntuu kotoiselle; tällaistahan se aina on lukuvuoden alussa! Ilon ja innostuksen alkavasta työvuodesta soisi tarttuvan meihin kaikkiin!