Adventtiajatuksia

Viime viikonloppuna sain tilaisuuden tutustua paikallisiin adventtiperinteisiin parissakin eri tilaisuudessa. Perjantaina vietettiin laitoksen pikkujouluntapaista juhlaa eli "julebord". Siihen olisi kuulunut myös päivällä järjestetty seminaari mutta totesin ohjelmasta, että kaikki puheenvuorot olivat norjaksi, joten arvelin, että voin hyvin skipata sen osuuden ja keskittyä enemmän iltajuhlaan. Eipä muuta kuin parempaa kolttua päälle ja silmiä piirtämään ja sitten menoksi!

Bussikuljetus oli järjestetty kampukselta Frognerseteriin, jossa käytössämme oli Sporten -niminen yli satavuotias suuri hirsirakennus. Erittäin kaunis ja jollain tapaa kotoisa ympäristö, josta minulle tuli mieleen Tuusulanjärven taiteilioiden kansallisromanttiset pytingit. Suurehkoa salia hallitsi korkea avotakka, jossa tuli rätisi tuomassa lämpöä ja tunnelmaa. Olisi tietysti pitänyt olla kamera tai edes kännykkä mukana, mutta ajattelin -tyhmästi- että ei kuulu illallisetikettiin näpsiä kuvia tai räplätä puhelinta... No mik' on olutta on mennyttä, vai miten se olikaan.

Alkumaljojen ja tutustumisseisokelun jälkeen meidät komennettiin omiin pöytiimme. Sisääntulon yhteydessä kiposta nostetun lappusen perusteella sitten etsiskelin oikeaa pöytää. Pöytäni nimi oli muuten Meniski - mikäs sen osuvampaa! Olisi ollut tarjolla myös esim. Aivojen etulohko tai Umpilisäke. (Lääketieteilijät ovat tunnetusti vitsikkäitä omalla tavallaan).  Aluksi laulettiin yhteislauluna paikallinen joululaulu, jonka sanoma taistelee kaikessa ankeudessaan ja satiirisuudessaan Juicen Sika- biisin kanssa jotakuinkin tasaväkisesti. Lupaava aloitus siis!

Muutamien (norjankielisten) puheiden jälkeen päästiin vihdoin buffet-pöydän kimppuun. Oli ainakin riittävästi sorttimentteja; lohta graavattuna, savustettuna, ja muutamalla muullakin tavalla valmistettuna, leikkelepöydässä lammasta, possua, poroa, riimihärkää, maksapateeta ja ties mitä muuta, lisukkeina vihersalaattia, waldorf-salaattia, perunasalaattia ja soosia joka lähtöön. Varsinainen lämmin ruoka koostui makkaroista ja erittäin paksurasvaisesta possunkyljestä keitettyjen perunoiden kera. Satsasin alkuruokaosastoon enkä todellakaan jäänyt nälkäiseksi. Jälkiruoka oli riisipuuron näköistä mutta jugurtilta maistuvaa puuroa mansikkahillon kanssa. Päälle vielä kahvia ja pepparskakor, niin johan oli tukeva olo.

Ruokailun välillä kuulimme klassista kitaransoittoa. Myöhemmin minulle selvisi, että kitaran varressa oli lääketieteellisen etiikan proffa. Ei huono. Lisäksi ohjelmassa oli nuorehkon oopperalaulajan laulamia joululauluja. Meni oikein kylmät väreet häntä kuunnellessa; meikäläinen ei pääse noin korkealle edes keittötikkailla seisten. Hän otti koko porukan mukaan harjoittelemaan oopperakuorona olemista: kolmeen ryhmään jaetun porukan kesken kilpaillen tietysti. Meidän ryhmä ei voittanut vaikka parhaani tein norjankielisten värssyjen kanssa.

Sunnuntaina puolestaan oli vuorossa perinteinen adventtikonsertti yliopiston henkilökunnalle
perheineen. Tämä konsertti pidettiin keskustassa yliopiston päärakennuksessa. Rakennus edustaa samaa klassista tyyliä kuin meillä Senaatintoria ympäröivät rakennukset Helsingissä.  Oslon yliopiston päärakennuksen juhlasalin seiniä koristavat Munchin valtavat seinämaalaukset, jotka on restauroitu juuri äskettäin. Kertakaikkiaan hieno miljöö konsertille.

Saliin saa ottaa kerralla 600 henkeä eli kun orkesteri ja kuoro oli yhteensä noin 100 henkeä niin yleisöä mahtui viitissen sataa. Sali oli aivan viimeistä sijaa myöten täynnä. Olin tyytyväinen, kun ymmärsin olla paikalla ajoissa, niin pääsin hyvälle paikalle istumaan eikä tarvinnut seurata konserttia eteisen puolelta niinkuin osalle kävi.

Konsertissa esiintyivät yliopiston sinfoniaorkesteri ja kuoro sekä sopraano Mariann Fjeld-Solberg. Vieruskaverini arveli etukäteen, että orkesteri ei ole kovin hyvä mutta minun  mielestäni se selvisi hienosti haastavasta, jopa kunnianhimoisesta ohjelmasta; Bizet'iä, Straussia, Rimski-Korsakovia, Puccinia.
Kuoro lauloi muutaman tutumman joululaulun. Olin ilahtunut siitä, että he lauloivat Ahti Sonnisen Jouluhymnin suomeksi  ja vieläpä ihan ymmärrettävästi: "rauhaa, oi rauhaa, kellot ne soi, lapselle rauhaa, rauhaa ne soi .."  Tuossa joululaulussahan toinen säkeistö on vähän outo, koska se kertoo pääsiäisen tapahtumista. Nyt tulin ajatelleeksi, että ehkä se kertookin äidin etukäteishuolesta ja surusta lapsensa puolesta "Kaukainen risti varjonsa luo /Sieluhun äidin kivun se tuo".  Siihen ajatukseen lienee jokaisen äidin helppo samaistua.

Konsertti päättyi kahteen yhteislauluun: Glade jul, heilige jul sekä  Deilig er jorden. Siis Jouluyö, juhlayö ja Maa on niin kaunis. Täälläkin on tapana laulaa Maa on niin kaunis seisten ja valot himmennetynä. Tuli aika kotoinen olo.

Frihet under ansvar

Heti alkajaisiksi lienee syytä todeta, että tässä blogissa ei anneta käsityöohjeita,vaikka nimestä voisi helposti niin luullakin.  Tarkoituksena on kertoa olostani ja elostani Norjassa reilun vuoden mittaisen tutkijapestini aikana. Kun mietin blogille nimeä, tulin pohtineeksi, mitä suomalaiset noin yleisellä tasolla oikeastaan tietävät Norjasta: öljy, kalleus, lohi, Holmenkollen, Lillehammerin olympialaiset, Nobelin rauhanpalkinto, kuningasperhe, vuonot, Hammerfest, norjalainen villapaita...mitä muuta? Ai niin, onhan vielä Juicen biisi, jossa lauletaan "Norja on maa miss' on kaikki kaltevaa".

Poissulkumenetelmällä  päädyin siihen,  että Norjalainen villapaita on noista ainoa mahdollinen nimi tälle blogille. Onhan tästä vuodesta tulossa lievästi ontuvaa symboliikkaa käyttäen jonkin sortin kirjoneule; pohjavärinä työtä yliopistolla ja perusarkea asunnolla (jota en osaa kodiksi kutsua), kuvioina uuteen maahan ja ihmisiin tutustumista eri muodoissaan ja pieninä väripilkahduksina sieltä täältä eteen tulevia tapahtumia, joista vielä ei ole aavistustakaan. Löysempää ja tiukempaa silmukkaa. Ihan symmetristä ja säännöllisen  jämptiä en lupaa lopputuloksen olevan, pikemminkin melko vapaalla kädellä riipaistua.

Viime viikolla osallistuin yliopiston ulkomaisille työntekijöille järjestettyyn kurssiin "Working with Norwegians".  Näitä järjestetään kuulemma monta kertaa vuodessa, sillä noin neljäsosa tutkimus- ja opetushenkilökunnasta ja 8% muusta henkilökunnasta luokitellaan kansainvälisiksi työntekijöiksi. Oslon yliopiston henkilöstön kokonaismäärä on noin 6300, josta Academic staff on noin 3500 eli heistä melkein 900 lienee ei-norjalaisia. Plus se muu henkilökunta. Onhan siinä työsarkaa. Opiskelijoita on muuten noin 28000.

Kyseisessä koulutuksessa meitä oli paikalla parisenkymmentä ja kotimaiden kirjo oli melkoinen: Ukraina,USA, Belgia, Iran, Malawi, Intia, Kiina, Saksa, Kreikka, Ranska...Jotkut olivat olleet Oslossa pari kuukautta, joku puoli vuotta, joku jo useamman vuoden. Minä taisin olla uusin tulokas tässä porukassa. Olisin kyllä toivonut, että alussa olisi käyty edes lyhyt AA-kierros: "Olen M Suomesta ja olen asunut nyt Oslossa viikon". Siihen olisi tietysti mennyt muutama minuutti, mutta se olisi ehkä helpottanut keskustelua, kun olisi tiennyt heti alkuun, mistä nämä kaikki ihmiset ovat tänne tulleet. Nyt ehdittiin jutella vasta tauolla, jonka jälkeen keskusteluakin syntyi paremmin. (Sisäinen opettajani huokaisi syvään)

Teemana koulutuksessa oli norjalainen työ- ja tapakulttuuri. Tietenkään en vielä parin viikon kokemuksella pysty lataamaan tiskiin kovin vankkoja mielipiteitä, mutta näin ensituntumalta erot Suomeen eivat ole kovin suuria.  Varmaan monesta muusta maasta tulevalle tällainen varsin vahvasti itsekunkin omaa vastuuta ja vapautta korostava työskentelytapa ja epämuodollisuus, sinuttelu ja coaching -tyylinen johtaminen on todella outoa ja kummallista. Frihet under ansvar, sanoi kouluttaja. Käytännössä ohjeet työskentelyyn ovat aika ympäri pyöreitä, joten itse kukin voi tehdä hommansa omalla osaamisellaan ja tyylillään kunhan tulosta syntyy ja aikataulussa pysytään. Jos työntekijä kokee, että esimerkiksi aikataulu johonkin hommaan on epärealistinen, siitä voi aina diskuteerata pomon kanssa, kertoi kouluttaja. Ymmärrän kyllä, että aika äskettäin Norjaan muuttanut intialainen kollegani on aikalailla hämmentynyt kokemustaustaansa nähden täysin erilaisesta työkulttuurista.

Kouluttajan mukaan norjalaisten on vaikea antaa negatiivista tai korjaavaa palautetta; se on usein kääritty pumpuliin  jonka seasta pitäisi löytää se kritiikin itu. Tämä on vähän yllättävää siinä mielessä, että muuten olen kokenut norjalaiset hyvinkin suorapuheisiksi ja avoimiksi. No, minulle tässä palautteen antamisen vaikeudessa ei ollut sinänsä mitään uutta; emmehän me suomalaisetkaan osaa! Ainakin työhyvinvointitutkimukset vuodesta toiseen kertovat, että työyhteisöissä hiertävät isoimpina kivinä kengässä puutteellinen tiedonkulku ja palautteen vähäisyys.

Puhuttiin siellä vähän työpukeutumisestakin, joka on tyyliltään kaiketi ennemminkin rento kuin muodollinen mutta tietenkin se riippuu paljon työtehtävästä. Eli meikäläisen hommassa toimistovillasukat ovat ihan ok. Norjalaiset pukeutuvat muodollisesti kolmentyyppisiin tilaisuuksiin; ensinnäkin Norjan kansallispäivänä toukokuussa kaupungille mennään katsomaan paraatia paremmissa vermeissä eikä missään tapauksessa farkuissa (hyvä tietää). Jos tulee kutsutuksi illalliselle vaikka ihan vain kollegan luo, pannaan pukua/ kolttua päälle. Ja julebord vaatii ehdottomasti parempaa päälle. Tuo viimeiksi mainittu pikkujouluntapainen  illallisjuhla onkin tiedossa loppuviikosta. Silloin  pitää  siis "pynta oss til julefeste".